- Kunnon Elämä ry toimii terveyspainotteisen elämäntavan edistämiseksi, pyrkien vähentämään erilaisista haitallisista riippuvuuksista ihmisille aiheutuvia ongelmia, tavoitteenaan nykyistä terveempi ja parempi yhteiskunta.
Facebook:
-
Viimeisimmät artikkelit
- Kilpisjärven jo 78. elämyksellinen liikuntajuhannus: Enontekiön Käsivarren Lapissa: pe-su 23.-25.6.2023
- Kilpisjärven jo 77. elämyksellinen liikuntajuhannus torstaista sunnuntaihin 23.-26.6.2022: TULOKSET!
- Kuunteleeko kuntapäättäjä köyhää edes Keski-Uudellamaalla?
- Jo 75. peräkkäinen Kilpisjärven elämyksellinen liikuntajuhannus, nyt jo torstaista sunnuntaihin 18.-21.6.2020
- (ei otsikkoa)
- Tuusulan Jokelassa jaetaan lähikauppojen lahjoitusruokaa, ensisijaisesti paikallisille eli jokelalaisille asukkaille. Hävikiksi jo julkistetun ruoan saanti vielä käyttökelpoiseksi hyväkiksi on samalla paikallista pahoinvoinnin vähentämistä, todellista näläntorjuntaa, mutta myös samalla osanotto merkittävään ympäristötekojen ketjuun! Monilla Jokelan kaltaisilla kylillä voisi ja soisi syntyä samanlaista yhteistyötä ja vastuunkantoa.
- (ei otsikkoa)
- Yksi SaananSankareista – Urho Viik – poistui joukostamme
- Tuusulan Hävikistä hyväkkiä = näläntorjunta + ympäristöteko!
- Juhlahiihtoa juhannuksena 2020!
Kansan Uutiset
- Härskin hauskaa menoa Tuomas Liusin liioittelevassa ekojännärissä Sikojen lahti 1.10.2023
- Chilen sosiaaliaktivistit vaativat miesten ja naisten todellista tasa-arvoa – ”Sukupuolten eriarvoisuus on Chilessä yhä avoin haava” 1.10.2023
- Arabiemiraatit hankkimassa päästöoikeuksia Liberian sademetsistä 1.10.2023
- Muutama kilometri erottaa äänestysaktiivisuuden ääripäät – ”Koulutuksen ja tulotason osalta moni helsinkiläinen naapurusto vastaa Lapin syrjäseutuja” 1.10.2023
- Ugandan öljyhankkeet jakavat kansaa 30.9.2023
- Ilkka Remeksen trilleri viihdyttää pitkästä aikaa 30.9.2023
Kirjoittajan arkistot:elamanadmin2011
Työväen raittiusliike 100 vuotta
Työväen raittiusliikkeen synnystä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Työväen raittiusliike lasketaan syntyneeksi 25.3.1914 Helsingin Työväentalon A-salissa. Täsmälleen samassa tilassa tehtiin nyt sata vuotta myöhemmin 23.3.2014 päätös Elämäntapaliiton purkamisesta. Työväen raittiusliikkeen 100-vuotisjuhlatilaisuudessa julkaistiin ”Työväen raittiusliike sata vuotta” -kirja, jonka on … Lue loppuun
Tallennettu kategorioihin Uutiset
Kommentit pois päältä artikkelissa Työväen raittiusliike 100 vuotta
Timo Seudun muistolle
Asunnottomien olojen kohentamisen, alkoholiongelmien vähentämisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäämisen puolesta vuosikymmeniä kamppaillut Timo Seutu (s. 7.3.1949 – k. 14.3.2014) menehtyi äkillisesti iskeneen leukemian vuoksi. Hänellä oli suuret odotukset työväen raittiusliikkeen 100-vuotistilaisuuteen, jota vietetään ensi sunnuntaina Helsingin Työväentalolla. Helsinkiläinen Timo ajautui … Lue loppuun
Tallennettu kategorioihin Uutiset
Kommentit pois päältä artikkelissa Timo Seudun muistolle
Kilpisjärven liikuntajuhannus 2014
Kilpisjärvi kutsuu jälleen! Enontekiön Kilpisjärven seutu tarjoaa maassamme ainutlaatuiset liikuntaolosuhteet ja -elämykset. Suomen jylhimmissä maisemissa, jossa korkeimpien tuntureiden huiput kohoavat jopa yli tuhanteen metriin meren pinnasta, on taas tarjolla hikisenlystikäs ja tervehenkinen – unohtumaton – juhannus! Kilpisjärven legendaarisin liikuntatapahtuma on … Lue loppuun
Tallennettu kategorioihin Kilpisjärvi, Uutiset
Jätä kommentti
Asunnottomien yö 2013
Suomen suurin sosiaalialan mielenilmaus Asunnottomien yö järjestetään jälleen 17.10 YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä. Tapahtuman tarkoitus on nostaa esiin asunnottomuuteen liittyviä ilmiöitä sekä epäkohtia ja vaatia tarvittavia ratkaisuja ongelman korjaamiseksi. Kunnon Elämä ry järjestää ohjelmaa Helsingin Elokolossa (Toinen Linja … Lue loppuun
Tallennettu kategorioihin Uutiset
Jätä kommentti
Kilpisjärven liikuntajuhannuksen kuvia 2013
Kilpisjärven liikuntajuhannuksen kuvia löytyy nyt näiden sivujen kuvagalleriasta. Kiitos kaikille osallistujille, seuraajille ja talkoolaisille. Ensi vuonna taas uudestaan!
Tallennettu kategorioihin Kilpisjärvi, Uutiset
Jätä kommentti
Kilpisjärven 68. liikuntajuhannuksen tulokset
Legendaariset Kilpisjärven juhannusaaton hiihdot järjestettiin nyt jo 68. kerran Saanan pohjoisrinteillä. Liikuntajuhannusperinne alkoi juhannuksena 1946 tunturiopas Yrjö Metsälän aloitteesta ja on jatkunut siitä saakka katkeamattomana. Tällä kertaa mukana oli 85 osallistujaa ja kisat hiihdettiin 760 metrin korkeudessa. Kilpisjärven Saana-Veikkojen puheenjohtajan … Lue loppuun
Tallennettu kategorioihin Kilpisjärvi, Uutiset
Jätä kommentti