- Kunnon Elämä ry toimii terveyspainotteisen elämäntavan edistämiseksi, pyrkien vähentämään erilaisista haitallisista riippuvuuksista ihmisille aiheutuvia ongelmia, tavoitteenaan nykyistä terveempi ja parempi yhteiskunta.
Facebook:
-
Viimeisimmät artikkelit
- Kilpisjärven jo 78. elämyksellinen liikuntajuhannus: Enontekiön Käsivarren Lapissa: pe-su 23.-25.6.2023
- Kilpisjärven jo 77. elämyksellinen liikuntajuhannus torstaista sunnuntaihin 23.-26.6.2022: TULOKSET!
- Kuunteleeko kuntapäättäjä köyhää edes Keski-Uudellamaalla?
- Jo 75. peräkkäinen Kilpisjärven elämyksellinen liikuntajuhannus, nyt jo torstaista sunnuntaihin 18.-21.6.2020
- (ei otsikkoa)
- Tuusulan Jokelassa jaetaan lähikauppojen lahjoitusruokaa, ensisijaisesti paikallisille eli jokelalaisille asukkaille. Hävikiksi jo julkistetun ruoan saanti vielä käyttökelpoiseksi hyväkiksi on samalla paikallista pahoinvoinnin vähentämistä, todellista näläntorjuntaa, mutta myös samalla osanotto merkittävään ympäristötekojen ketjuun! Monilla Jokelan kaltaisilla kylillä voisi ja soisi syntyä samanlaista yhteistyötä ja vastuunkantoa.
- (ei otsikkoa)
- Yksi SaananSankareista – Urho Viik – poistui joukostamme
- Tuusulan Hävikistä hyväkkiä = näläntorjunta + ympäristöteko!
- Juhlahiihtoa juhannuksena 2020!
Kansan Uutiset
- 20 vuotta sitten: Kansallisvaltioiden aika on ohi 9.6.2023
- Sudanin sota koettelee myös naapureita – kaupankäynti väheni, kun rekat juuttuivat Egyptin rajalle 9.6.2023
- Ollaanko Säätytalolla taas suosimassa työnantajaa? ”Tasapainoa ei pitäisi tulla ulkopuolelta järkyttämään” 9.6.2023
- AKT:n Ismo Kokko populismista: ”Se on vain bensan hinta tai muu näennäisen yksinkertainen asia, mistä puhutaan” 9.6.2023
- Teollisuusliiton Aalto jyrähtää Säätytalolle päin: ”Huolestuttava yhdistelmä” 8.6.2023
- Vihreiden Pekka Haavisto aloitti presidentinvaalikampanjansa – Pyrkii presidentiksi valitsijayhdistyksen kautta 8.6.2023
Aihearkisto: Yleinen
Yksi SaananSankareista – Urho Viik – poistui joukostamme
Tallennettu kategorioihin Yleinen
Kommentit pois päältä artikkelissa Yksi SaananSankareista – Urho Viik – poistui joukostamme
Tuusulan Hävikistä hyväkkiä = näläntorjunta + ympäristöteko!
Tallennettu kategorioihin Yleinen
Kommentit pois päältä artikkelissa Tuusulan Hävikistä hyväkkiä = näläntorjunta + ympäristöteko!
Juhlahiihtoa juhannuksena 2020!
Suomen 2020-tapahtumista on korkeatasoisimmaksi (merenpinnasta mitattuna) ehdolla tänä(kin) vuonna, 75. Kilpisjärven elämyksellisen liikuntajuhannus! Kisatunnelmaa Matkamessuilla nostattamassa olivat: Antti (vas.) sekä TOSILAPIN Heli (tak.), Sirpa ja Pasi (foto: Johanna Rauhala-Siivonen).
Tallennettu kategorioihin Yleinen
Kommentit pois päältä artikkelissa Juhlahiihtoa juhannuksena 2020!
Jo 75. Kilpisjärven elämyksellinen liikuntajuhannus torstaista sunnuntaihin 18.-21.6.2020
Tallennettu kategorioihin Yleinen
Kommentit pois päältä artikkelissa Jo 75. Kilpisjärven elämyksellinen liikuntajuhannus torstaista sunnuntaihin 18.-21.6.2020
Kävelypässit testasivat sosiaali- ja terveysministerin kaatumisriskiennusteen
Askelmiljonäärit eli Kävelypässit testasivat sosiaali- ja terveysministeri Pekosen kaatumisriskiennusteen! TRE-HKI-kävelynsä varrella on eläkeläisäijäjoukko Kävelypässit vapaaehtoisesti testannut ikäihmisten lihaskuntoa ja tasapainokykynä IKINÄ-testein. Puolentuhannen eläkeläisen lisäksi testiin on päässyt tai joutunut ns, isokenkäisiä, jotka on testiosioissa joutuneet nuo suuruudenosoituksen pois jaloistaan.Tänään tiistaina … Lue loppuun
Tallennettu kategorioihin Yleinen
Kommentit pois päältä artikkelissa Kävelypässit testasivat sosiaali- ja terveysministerin kaatumisriskiennusteen