Tasavallan presidentti Tarja Halonen nimitti joulukuun alussa pitkäaikaisen elämäntapatoimija Antti Honkosen sosiaalineuvokseksi. Honkosen arvonimeä haki Elämäntapaliitto ja suositteli lukuisia järjestöjä. Nimitystä juhlittiin Helsingin Elokolon 20-vuotissyntymäpäivien yhteydessä 19.12.2011. Alla Antti Honkosen tilaisuudessa pitämä puhe.
Ystävät, kaverit ja toverit,
Tasavallan presidentin päättämä arvonimi on yksittäiselle kansalaiselle myönnetty julkisen arvonannon osoitus hänen yhteiskunnan hyväksi tekemästään työstä. Mitäkö olen tehnyt eli mistä hyvästä tullutta nimittelyä sosiaalineuvokseksi voidaan puolustella?
Omasta mielestäni olen vain toteuttanut kykyjeni mukaan jokaiselle kuuluvaa Ihmisenvirkaa.
Elämäntapaliiton ja muiden suuresti arvostamieni nimittelyehdottajien hakemusperusteluissa korostuu toimintani YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen päivän ja siihen liittyvän Asunnottomien yö -kansalaisliikkeen veto- ja työntöjuhtana. Se on ollut ensisijaisesti pitkäaikaista yhteistyötä ja ponnistelua Vailla vakinaista asuntoa ry:n ja monien muiden ”yökyöpeleiden” kanssa.
Henkilökohtaisesti olen otettu heikoimmassa asemassa yhteiskunnassamme olevien kansalaisten hyväksi tehdyn työn huomioimisesta. Se on ollut ja on varmasti jatkossakin toimintaa, johon ei hevin todellisia ystäviä ja tukijoita saa vaikka harva kehtaa moista toimintaa vastustaakaan. Yleisessä arvokeskustelussa kuitenkin asunnottomuutta pidetään ihmisen omana syynä.
Miksi näen esimerkiksi asunnottomuuden ja juopottelunkin syyt enemmän seurauksina jostakin muusta, kuten vakituisen työn puutteesta?
Suurin elämänopettajani, monituisten ja omituisten toimintojeni ymmärtäjä ja arvostelija, rakas vaimoni Eeva oli ennen eläkkeellejäämistään nelisenkymmentä vuotta eka- ja tokaluokkalaisten opettajana. Siinä työssään hänelle tuli vastaan tuhatkunta innokasta lasta, joilla oli selvät tulevaisuussuunnitelmat. Pyydettäessä tai pyytämättä näiltä pikkuoppilailta tuli ”mikä Sinusta tulee isona?”-kysymykseen samankaltaisia vastauksia: minusta tulee sairaanhoitaja, tai palomies jne. Kaikki halusivat johonkin arvokkaana ja mielekkäänä pitämäänsä elämäntyöhön: olla hyödyksi, onnistua.
Huomionarvoista on, ettei tuhannesta lapsesta kukaan ole vastannut: Ope, ope, musta tulee isona asunnoton, tai alkoholisti tai avuton. Tottavie, kukaan heistä ei lapsena halunnut itselleen vaikeuksia silloin, eikä edes tulevaisuudessa. Ei yksikään! Tämä on ehkä tähänastisen elämäni kaikkein tärkein oppi eli itsekunkin elämän käsikirjoitukset voivat muuttua vaikka aikoisit toisin.
Myös omien vuosikymmenieni aikana ovat elämäni käsikirjoitukset muuttuneet tuon tuostakin. Mahdollisesti siksi on eri yhteyksissä kysytty elämäni tärkeintä kirjaa. Siihen on vastaukseni tässä: tohtori Ensio Hiitosen yli 60 vuotta sitten kirjoittama kirja ”Vääryyttä oikeuden valekaavussa”. Luin sen – tämän – paperitehtaan massapoikana vuonna 1963 Kymijoen varrella. (Mainittakoon, että suuri vaikuttaja ja idolini Aki Kaurismäki oli saman joen alajuoksulla myös paperitehtaalaisena.)
Jos olisin tämänpäiväinen nuori, omana herättäjäni syvällisemmin maailmanmenoa miettimään olisi voinut olla Palefacen äsken esittämä ”Helsinki – Shangri-La”. Toisena esittämänsä ”Perustuslaillisten riemumarssi” innoitti nuorena minua vain vastenmielisyydessään, mutta sitä laulellen saattoi edes ajatella oikeudenmukaisuuden toteuttamista – vääryyttä vastaan.
Arvoisat kuulijani! Nyt vietetään viimeisiä viikkoja EU:n vapaaehtoistyön teemavuotta. Asunnottomien yö -toimintaan olen voinut käyttää muutaman päivän viikossa työaikaa, kiitos siitä Elämäntapaliitolle. Vapaa-aikaani ”yökyöpelöintiin” käytin tänä syksynä ensi kerran – ainakin ikääntyneen voimavaroihini nähden – liikaakin. Kehoni on siitä kärsinyt ja siksi olen jo joitakin vapaehtoistehtäviäni karsinut.
Ystävät, kaverit ja toverit,
nimitykseni sosiaalineuvos-arvonimeen ei ole vain oma ansioni, vaan Te kaikki olette, kukin eri tavoin, olleet samassa suuressa joukkueessa kanssani. Siksi nimitän teidät kaikki – jos sopii? – poissa olevia unohtamatta – Sosiaalineuvostoni täysipäisiksi kunniajäseniksi!
Kaikkien arvonimityksen hakijatahojen lisäksi kiitän erityisesti vaimoani Eevaa ja perheenjäseniäni. Vapaaehtoistoimintani on vienyt paljon aikaa perheeltä, jota menetystä valittelen, mutta voin yrittää korjata virheitäni vain tästä eteenpäin.
Vaikka aikeeni on jatkaa vielä työelämässä parisen vuotta, on hiki-iloisten vapaa-ajan harrasteitteni kanssa tullut menestyksekkäästi kilpailemaan vaarin vaativat tehtävät. Pikku-Pinja on saamassa muutaman kuukauden päästä serkun, joten tekemisenpuutetta ei ole tulevaisuudessakaan näköpiirissä.
Yhdessä esittämäämme Ih-hah-haa -laulua tulen siis vielä paljon tarvitsemaan!
Kiitokset ja suuraploodit teille eli meille kaikille sosiaalineuvostolaisille!
