EHYT-uutisia ja vinkkejä

Ketään ei jätetä

Vain harva säästyy päihteiden aiheuttamilta haitoilta – ne koskevat niin ongelmakäyttäjiä kuin heidän läheisiään: puolisoita, lapsia, ystäviä ja työkavereita. Tilanne on usein tulehtunut ja vaikea kaikille osapuolille, mutta siitä huolimatta ketään ei pitäisi sulkea automaattisesti pois yhteisöstä. Apua on saatavilla ja sitä pitää tarjota.

Olen aloittanut EHYTin aikuiset-osaston päällikkönä syyskuussa. Työssäni haluan toteuttaa tätä päihdetyön keskeistä eetosta: ketään ei jätetä. Se näkyy myös osastomme monissa toiminnoissa.

Tuomas Tenkanen
aikuiset-osaston päällikkö
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry

EHYT ry tiedottaa, 31.08.2018: Päihteistä pitää pystyä puhumaan myös työpaikoilla

Päihteiden käyttö on toisinaan ongelma, joka näkyy myös työelämässä. EHYT ry:n mukaan päihteistä pitäisi puhua jo ennen ongelmien syntyä: tähän kannustaisi työpaikan päihdeohjelma.

Eri tutkimusten mukaan työelämässä olevista miehistä 15–20 prosentilla ja naisista 10–15 prosentilla alkoholinkäyttö on sen verran suurta, että se aiheuttaa terveydellisiä tai sosiaalisia haittoja. Työpaikoilla alkoholi aiheuttaa esimerkiksi poissaoloja, työtehon alenemista ja lisääntyneitä virheitä. Se voi näkyä esimerkiksi väsymyksenä, jolloin työntekijä tekee töitä puoliteholla. Myös työtapaturmat lisääntyvät.

Päihdehaittojen ennaltaehkäisyä on helpointa käsitellä, kun se kytketään osaksi työpaikan rakenteita. Alkoholista voi puhua vaikkapa TYHY tai TYKY -toiminnan yhteydessä, esimerkiksi liikunta- tai virkistyspäivänä, yhtenä työhyvinvointitekijänä muiden joukossa”, sanoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n osastopäällikkö Tuomas Tenkanen.

Päihdeohjelma puuttuu usein työpaikalta

Niin työntekijä kuin työnantaja hyötyvät siitä, että asioihin tartutaan jo ennalta ennen kuin ongelmia on päässyt edes syntymään. Monelta työpaikalta puuttuu kuitenkin päihdeohjelma, joka ohjaa henkilöstöä ehkäisemään ongelmia ja tarvittaessa puuttumaan niihin.

Jokaisessa työyhteisössä, niin isossa kuin pienessä, pitäisi olla oma päihdeohjelma. Se on tehokkain yksittäinen väline päihdeongelmien ehkäisemiseen ja hallintaan. Päihdeohjelma on osa laadunvalvontaa, työturvallisuutta ja työhyvinvoinnin kehittämistä”, sanoo Tenkanen.

Parhaimmillaan päihdeohjelma rohkaisee koko työyhteisöä keskusteluun päihteistä ja sitouttaa sen toimimaan, jos tilanne niin vaatii.

Ennaltaehkäisevä toiminta on tehokkainta silloin, kun sen toteuttamisesta voidaan sopia yhteistyössä kaikkien työpaikan avaintoimijoiden, niin esimiesten, työsuojeluhenkilöstön, luottamusmiesten kuin koko henkilöstön kesken. Näin kaikki sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin.

Työpaikan päihdeohjelman perusta on, että ketään ei jätetä. Jokaisen pitää pystyä yhdenvertaisesti hakemaan apua silloin kun sitä tarvitsee. Alkoholihaittojen ehkäisyn, tunnistamisen ja hoitoonohjauksen pitäisi olla osa työsuojelutoimintaa,” Tenkanen sanoo.

Tällä tapaa päihteet, erityisesti alkoholi, eivät ole niin suuri tabu. Keskustelun käynnistäminen on helpompaa ja ihmiset saadaan näkemään mahdolliset ongelmat”, hän jatkaa.

5  EHYT-vinkkiä:  Miten ottaa päihteiden käyttö puheeksi työpaikalla? 

1. Puutu asiaan ajoissa, jo silloin kun huoli herää. Puuttuminen on kaikkien etu. Luota vaistoon ja ole tasapuolinen.

2. Valmistaudu etukäteen keskusteluun aiheesta. Pohdi tilanteen kulkua, mieti, mitä kysyt ja mitä haluat tietää.

3. Puhu työstä. Puheeksiotto ei ole terapiaa.

4. Etsi ratkaisuja. Syyllistäminen ei ole tarkoitus. Kuuntele ja sano asiat täsmällisesti.

5. Jos olet esimies, niin sopikaa, miten asiassa edetään. Edetkää työpaikan yhteisten sääntöjen mukaan ja niin kuin keskustelussa sovitaan. Sopikaa tarvittaessa hoitoon ohjaamisesta sekä muista mahdollisista toimenpiteistä.

Puheeksi ottaminen on mahdollisuus

Jos epäilee, että työkaverilla tai alaisella on päihteiden kanssa ongelmia niin keskusteluun kannattaa valmistautua etukäteen.

Huolellinen valmistautuminen helpottaa tilannetta ja siihen löytyy myös vinkkejä. Pitää muistaa, että Ihmiset usein ovat helpottuneita, kun hankalia asioita otetaan puheeksi. He eivät vain välttämättä itse uskalla tai osaa tehdä aloitetta”, Tenkanen sanoo.

http://www.ehyt.fi/

Huugo-sivuilta löytyy ohjeita päihdeohjelman laatimiseen ja puheeksiottoon

Työmarkkinakeskusjärjestöt (Akava, EK, KiT, KT, SAK, STTK & VTML) ovat julkaisseet työelämän päihdeasioiden päivitetyt suositukset 

Lisätietoja: Osastopäällikkö Tuomas Tenkanen, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, p.050 441 0449 tai tuomas.tenkanen@ehyt.fi

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa EHYT-uutisia ja vinkkejä

Tapio Rautavaaran kultamitaliheitosta 70 vuotta

HUOM! Lontoon olympialaisten v. 1948 keihäskisan voittajaa Tapio Rautavaaraa muistellaan Oulunkylässä ma 13.8.2018 klo 12-14 vielä Ogelin liikekeskuksessa musiikin ja sanailun keinoin. 1946” 

Kävelypässejä ja muitakin elälkeläisaktiiveja oli Tapsa-talkoissa 3.-4.8.2018 mukana!

Em. Tapsa-taulu on olympiavoittajan Marja-tyttären tytär Kirsi Salosen taiteilema. Taulu on poikkeuksellisesti suuren yleisön nähtävänä elokuun ensimmäisessä viikonvaihteessa perjantaina ja lauantaina: kumpanakin päivänä viiden tunnin ajan Oulunkylän Mustapekka-K-supermarketissa.

Olen suunnitellut ja valmistanut Tapsa- ja joutsenmerkkejä ko. taulun niillä vastikkeellisesti lunastamiseksi.

Tuoreen taulun kuvaa ei Tapsa-merkissä nähdä, vaan olympiasankarin erikoinen illusioni eli unelma mihin hän tähtäisi, jos Helsingin olympialaisissa 1952 vielä heittäisi ja aikoisi voittaa.

Tapsa näet kävi Repe Helismaan ja Esa Pakarisen kanssa kotonamme Jyväskylän mlk:n Tikkakoskella 25.11.1950. Kolmikko odotti yöbussikyytiä Jyväskylään. Isäni pyysi kolmikolta nimmareita vierakirjaamme ja kysyi Tapsalta vielä ”mikä onkaan illusionisi”, liittyen osallistumismahdollisuuteensa Helsingin olympialaisiin v. 1952.

Tapsa-merkissä on em. ”illusioni”-lukema näkyvissä ja sankarilla TUL-pusero, olihan kyseessä ensimmäinen Työväen Urheiluliiton jäsen olympiavoittajana.

Kaikille avoin tilaisuus on perjantaina 3.8. klo 15-20 ja lauantaina 4.8. klo 10-15 Oulunkylän Mustapekka-K-supermarketissa, Mäkitorpantie 1, Helsinki.

Antti Honkonen

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Tapio Rautavaaran kultamitaliheitosta 70 vuotta

73. Kilpisjärven elämyksellinen liikuntajuhannus 22.-24.6.2018

                                                                                                              Kuva: Timo Glad

Juhannushiihto 2018 suksittiin ”Saana-neidon hameenhelmalla”

Jo 73. Kilpisjärven perinteinen ja peräkkäinen juhannushiihto sai 22.6.2018 oivat puitteet Saana-tunturin lähimaastossa: – Tässä ollaan kuin Saana-neidon hameenhelmalla, hehkutti useampi hiihtäjä alarinteillä ollutta mainiota kisapaikkaa, jossa oli riittävästi lunta vaikka ylempänä lumet olivat sulaneet.

Juhannushiihdon tulokset:
Tytöt alle 12: 1) Pylväs Tuuli Rovaniemi 0,21,4. 2) Ollila Sara Kittilän Voima 0,24,8. 3) Sukselainen Laura Kirkkonummi 0,29,2. 4) Malinen Elina Riihimäen Kisko 0,31,3. 5) Sukselainen Iida Kirkkonummi 0,33,3. 6) Salonen Oili Joutsa 0,41,8. 7) Hökkä Heidi Yli-Ii 1,01,0. 8) Koskiniemi Sigrid Rovaniemi 1,36,0. Ei aikaa: Oona Joutsa.
Tytöt alle 17: 1) Hökkä Elise Yli-Ii 0,24,9. 2) Paasolainen Inari Nokian Pyry 0,27,7. 3) Hökkä Marjo Yli-Ii 0,36,0.
Ikinuoret naiset: 1) Järvelä Tellervo Haukiputaan Heitto 0,31,6. 2) Pyrrö Mervi OH 0,31,9. 3) Hiden-Knuutila Heidi Toijalan Vauhti 0,33,2. 4) Tauriainen Merja Oulu 0,35,9. 5) Huotila Aune Saana-Veikot 0,36,2. 6) Kivimäki Eila Sumiaisten Kunto 0,41,3. 7) Junnikkala Maarit Oulu 0,49,0. 8) Bergman Anne Rectum Rivers 0,51,8.
Naiset: 1) Pylväs Anna-Maija Rovaniemi 0,23,0. 2) Lehtonen Katariina Retku 0,27,0. 3) Peltokumpu Virpi Kuusamo 0,27,8. 4) Partanen Malla Helsinki 0,28,6. 5) Huhtala Marjaana Retku 0,29,6. 6) Hynninen Kristel Nokia 0,31,3. 7) Sukselainen Annukka Kirkkonummi 0,32,9. 8) Mustonen Viola Vuokatti 0,33,3. 9) Hedberg Carina Inkoo 0,35,9. 10) Moilanen Arja Rovaniemi 0,36,3. 11) Jokela Merja Rovaniemi 0,37,0. 12) Abendstein Lotta Tampere 0,41,8. 13) Alanko Wilma Lahti 0,42,6. 14) Suortti Anna-Mari Mäntlahden rannanpojat 0,44,5. 15) Astala Katri Helsinki 0,46,4. 16) Kurvinen Eveliina Saana-Veikot 0,47,6. 17) Sievänen Riikka Espoo 0,51,3. 18) Salo Malla Muonion Kiri 0,59,9. 19) Lehto Piia Helsinki 1,13,1. 20) Suhonen Sandra Turku 1,39,2. Ei aikaa: Navaro Osiris Helsinki ja Lammi Seija Evijärven Urheilijat.
Pojat alle 12: 1) Pylväs Jaakko Rovaniemi 0,30,6. 2) Salonen Aaro Joutsa 0,33,3. 3) Malinen Aukusti Riihimäen Kisko 0,35,4. 4) Lindström Benjamin Kemiö 0,48,8. 5) Mourujärvi Lenne Keminmaa 0,51,7. 6) Hökkä Miika Yli-Ii 1,07,2. 7) Koskiniemi Algot Rovaniemi 2,24,0.
Pojat alle 17: 1) Sukselainen Otso Kirkkonummi 0,36,3.
Konkarimiehet: 1) Illikainen Seppo Haukipudas 0,16,6. 2) Kallo Simo Ylläs 0,18,8. 3) Liiti Juha Viialan erämiehet 0,19,5. 4) Alanko Jukka Lahti 0,20,0. 5) Hyvärinen Mikko Rectum Rivers 0,21,9. 6) Kantola Kari Saana-Veikot 0,22,3. 7) Tauriainen Jarmo Oulu 0,22,9. 8) Nevala Tuomo OH 0,23,1. 9) Backman Sten-Olof Porvoo 0,24,1. 10) Isberg Turolf Kemiö 0,24,8. 11) Knuutila Heikki Toijalan Vauhti 0,24,8. 12) Järvelä Veikko Haukiputaan Heitto 0,26,4. 13) Välimaa Toivo Helsinki 0,29,3. 14) Honkonen Antti Jokela 0,35,0. 15) Närhilä Pekka Tornio 0,39,0. 16) Jämsä Juha Oulu 0,40,1. 17) Mäkelä Kyösti Mäntlahden rannanpojat 0,44,4. 18) Välimaa Toivo Helsinki 0,29,3. 19) Junnikkala Markku Oulu 1,08,4.
Miehet: 1) Ollila Samuli Kittilän Voima 0,11,6. 2) Kylmälä Matti Rajalan Rajut 0,13,4. 3) Pylväs Mika Rovaniemi 0,20,0. 4) Koskiniemi Juha Rovaniemi 0,20,5. 5) Sukselainen Simo Kirkkonummi 0,22,3. 6) Salonen Tomi Joutsa 0,23,2. 7) Palohuhta Reijo Evijärven Urheilijat 0,23,5. 8) Niemi Tapio Eura 0,24,6. 9) Paasolainen Jukka-Pekka Nokia 0,25,9. 10) Lammi Juhani Evijärven Urheilijat 0,28,1. 11) Silliman Mikko Cambridge USA 0,28,9. 12) Malkamäki Johannes Tampere 0,29,0. 13) Salo Erno Joutseno 0,33,0. 14) Eloranta Hannu Nokia 0,36,0. 15) Oksanen Joonas Porvoo 0,38,3. 16) Kivilahti Jukka Espoo 0,38,4. 17) Patrikainen Juha Team Halibu Finland 0,41,2. 18) Kalttonen Jarmo Lännen 0,42,8. 19) Nordström Pekka Keravan Urheilijat 0,43,4. 20) Polakovski Janne Team Halibu Finland 0,47,3. 21) Patrikainen Janne Team Halibu Finland 0,54,7.

Sadan metrin luomulumipatjalla aikaa otatti 89 hiihtäjää, muutaman tyytyessä osanottomaksun asianmukaiseen suorittamiseen..
Kilpailun järjestivät Kilpisjärven Saana-Veikot, apunaan Kunnon Elämä ry:n ja Lahden Taimen vapaaehtoisia.

Kilpis-pisterastit eli rogaining-suunnistus
la 23.6.2018, Peeran, Enontekiö


Kilpailu oli 2 tunnin suoritusajalla, mahdollisimman monta rastipistettä omavalintaisesti hakien.
Tulokset:
Perhesarja: 1) Touhulan vaeltajat: Anna-Maija Pylväs, Jaakko Pylväs ja Tuuli Pylväs, 20 pist. 1.45,06.
Parisarja: 1) Mervi Pyrrö ja Tuomo Nevala, 8 pist. 1.48,05.
Miehet: 1) Touhulan isäntä Mika Pylväs, 78 pist. 1.57,56. 2) Kari Kantola, 17 pist. 1.37,04.
Kilpailun ratamestari oli Marko Ollikainen Lahden Taimesta ja järjestelyapuna Timo Glad ja Aino Leppänen Rasti-Jyrystä.
Liikuntajuhannuksessa on päätössunnuntaina Suopunginheitto-kisan lisäksi Saanan vuorijuoksu, jossa ei tällä kertaa ole portaita.
Lisätietoja: Antti Honkonen, 040 529 5283

Kilpisjärven 73. liikuntajuhannus 2018, päätöspäivän tulokset:

Saanan vuorijuoksu 24.6.2018:

Kilpisjärvi, Enontekiö 24.6.2018. Nousukisa n. 4,5 km. Ilman lämpötila +4 – +1 C.

Naiset: 1) Pylväs Anna-Maija Touhulan touhottajat 39,12.

Miehet: 1) Kaasalainen Antti Lahti 30,09. 2) Pylväs Mika Touhulan touhottajat 38,22. 3) Nordström Pekka Keravan Urheilijat 42,21.

Ikämiehet: 1) Uotila Perttu Porvoon Urheilijat 34,26. 2) Hyvärinen Mikko Rectum Rivers SK 42,49. 3) Kantola Kari Saana-Veikot 47,39.

Tytöt huipulle: 1) Pylväs Tuuli Touhulan touhottajat 38,29. 2) Uotila Inari Porvoon Urheilijat 39,02.

Pojat lyhyt, 600 m: 1) Pylväs Jaakko Touhulan touhottajat 2,52.

Naisten ja miesten sarjojen voittajat saivat nopeimpien naisten ja miesten kiertopalkinnot vuodeksi haltuunsa.

Kisajärjestelyt Kilpisjärven Saana-Veikot ry, apuna Kunnon Elämä ry.

Vuorijuoksun uusi lähtöpaikka toi juoksuun 300 lisämetriä. (f: Antti Honkonen). Edessä voittajat naisten ja miesten sarjoista: Anna-Maija Pylväs Rovaniemeltä ja Antti Kaasalainen Lahdesta. (f: Timo Glad)

Saanan suopunki-kisa 24.6.2018:

Ensimmäisen kerran liikuntajuhannuksessa pidetty suopunki-kisa edellytti kultakin osallistujalta kolmea suopungin heittoa, kunkin eri poronsarvimaaliin. Ilman lämpötila +4 C.

Naiset: 1) Bergman Anne 1 piste. 2) Leppänen Aino 0,5.

Miehet: 1) Aaltonen Veikko 4. 2) Ahlholm Antti 3. 2) Vanhatalo Pekka 3. 4) Honkonen Antti 2,5. 5) Glad Timo 2. 6) Tiikkainen Tapani 1.

Pojat: 1) Vanhatalo Vilho 2.

Kisajärjestelyt: Käsivarren Paliskunta, apuna Kilpisjärven Saana-Veikot ja Kunnon Elämä ry.

Juha ja Eeva-Sisko Tornensis opastivat suopunginheittoa. Suopunkikisan heittäjätähti oli Veikko Aaltonen. (f: Antti Honkonen)


Vuoden 2018 KISAKUTSU


Enontekiön Kilpisjärven seutu tarjoaa ainutlaatuiset liikuntaolo-suhteet ja -elämykset. Suomen jylhimmissä maisemissa, on juhannuksena hikisenlystikäs + tervehenkinen liikuntajuhannus! Legendaarisin tapahtuma on vuodesta 1946 alkaen katkeamatta järjestetty juhannushiihto.  Nyt on siis vuorossa jo 73. hiihtokisa!

Perjantaina 22.6. klo 17.00 Juhannushiihto: Hiihtomatka yleensä max. 250 m. Sarjoja sopivasti. Välineitä lainataan. Palkintoja paljon. Ilmoittautuminen Kilpisjärven Retkeilykeskuksessa klo 14-16 välillä, josta n. tunnin nousumatka kisapaikalle Saanan tunturimaisemiin. Osallistumismaksu: 5 €. Palkintojen ja arvontojen jaot n. klo 19.

HUOM 1: Klo 21 Juhannuskokon sytyttäminen lähistöllä Kilpisjärven rannassa.

Lauantaina 23.6. klo 12.00 Kilpis-pisterastit/rogaining: Suunnistusaikaraja: 2 tuntia. Joukkuesarjat (2-5 henk.): a) naiset, b) miehet ja c) nuoret alle 18 v. Lisäksi on henkilökohtainen sarja: e) aikuinen (1 henk.). Kartat jaetaan klo 11 Kilpisjärven Retkeilykeskuksessa, josta meno yhteiskyydein kisan lähtöpaikalle. Emit-leimaus (vuokraemit 5 €). Kartta 1:20000. Ilmoit. maanantaihin 18.6. mennessä, antti.honkonen( )hotmail.fi:   a) joukkueen/ilmoittajan nimi, b) osallistuj-amäärä, c) ilmoittajan tiedot, d) kännykkänumero ja e) emit. Osallistumismaksu: 12 €/henkilö.

HUOM 2: Mikäli mukaan mahtuu, jälki-ilmoittautumiset edellisiltana klo 20 mennessä Kilpisjärven Retkeilykeskuksessa. Jälki-ilmoittautumiset: 20 €/hlö.

Sunnuntaina 24.6. klo 11.00 Saanan vuorijuoksu: Polkujuoksukisa alhaalta Saanan huipulle (ainakin 4 km + noususumma 500 m). Sarjoja sopivasti. Ilmoit. Retkeilykeskuksessa klo 9-10.30. Osallistumism: 5 €.

HUOM 3: Vuorijuoksua ennen klo 10.30 alkaen heitetään ensikerran Saanan suopunkimestaruudesta! Kyse on suopungin tarkkuusheitosta poronsarveen. Tulokset muodostuvat kahden heiton yhteisistä sarvihaarojen vangitsemisista suopungilla.  Sarjat: Naiset, miehet, tytöt, pojat ja muut. Ilmoittautuminen ja heitot Retkeilykeskuksen vieressä klo 10.30 – 11.30. Osallistumismaksu 2 €/heittovuoro eli kaksi heittoa (nuoret 1 €/heittovuoro). Heittää voi useammin.

HUOM 4:  Tilaisuuden järjestäjä ei ole vakuuttanut osallistujia tapaturmien varalta.  Huomioi siis oma vastuusi vahingoista, joko vakuutuksella tai vastaamalla niistä itse.  Kisajärjestäjällä on tapahtumajärjestäjän vastuuvakuutus.

Järjestäjät: Kilpisjärven Saana-Veikot ry, Kunnon Elämä ry ja Lahden Taimi ry. Tukija: Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry. Yhteistyökumppaneita: Enontekiön kunta, Metsähallitus, TosiLappi, Kilpisjärven biologinen asema, Käsivarren Paliskunta, ja useat Käsivarren Lapin paikalliset yrittäjät sekä uskolliset Lapinkävijät ja uskomattomat Saananystävät.

Tiedustelut: Antti Honkonen, antti.honkonen( )hotmail.fi, puh. 040 529 5283 ja Ari Mäkitalo, ari.makitalo( )gmail.com puh. 040 018 1772.

Netti: www.kunnonelama.fi  www.ehyt.fi www.tosilappi.fi www.kunnonelama.fi, www.luontoon.fi

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa 73. Kilpisjärven elämyksellinen liikuntajuhannus 22.-24.6.2018

Eläkeläisten lihaskuntoa ja tasapainokykyä testataan

Kunnon Elämä ry on yhteistyössä jäsenjärjestönsä Eläkeläiset ry:n kanssa  virittelemässä ”Tasapainoon yhteisvoimin – äijät ylös ja ulos omin koivin ” – kävelypässien hyvinvointireseptiä. Sen merkeissä tehdään tämän kevään aikana kymmenittäin kohtaamisia eläkeläisjärjestöissä. Tässä Lahden Eläkeläiset ry:n vapaaehtoinen ja hyväkuntoinen ryhmä ”hyvinvointireseptit” testituloksineen käsissään.

Kävelypässit teetti lahtelaiselle vapaaehtoisseitsikolle Ikinä -lihaskunto- ja tasapainotestit. Testitulokset näet osoittivat usein yhdessä liikkuvan ja kuntojumppaavan joukon kaikille jäsenille mukavaa ennustetta ”ei riskiä toimintakyvyn alenemiseen”. Toki tilanne voi jokaisen kohdalla muuttua miltei milloin tahansa, mutta nykyisen lihaskunnon ja tasapainon hallintokyvyn ylläpito vähentää varsinkin iäkkäitä vaaniville altistumille kaatumistapaturmille.

Lahtelaiseläkeläisiä kurssitettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Ikinä-testin omakohtaiseen tekemiseen esim. puolen vuoden välein. Lisäksi yhdistyksen puheenjohtaja Antti Holopainen teki valistuneen ennusteen, että ehkä jo ensi syksystä alkaen yhdistys järjestää itse vastaavia testejä ilmaispalveluna jäsenilleen.

Suomalaisen eläkeläisyhdistystoiminnan alkuna pidetään Eläkeläiset ry:n perustamista 59 vuotta sitten eli v. 1959. Ensi vuodeksi Kävelypässit ehkä aikovat kehitellä Ikinätestejä järjestävän ns. Kävelypässi-ikämiesporukan kanssa edes ”pikku-nobelia” 60-vuotiaaksi silloin tulevan eläkeläisyhdistystoiminnan kunniaksi.

Lahdessa testattu ryhmä osallistui em. testin yhteydessä lääkärinä elämänuransa tehneen Antti Holopaisen Antin terveystuntiin”, johon liittyi myös Elina Vaittisen pitämä jumppatunti, jossa keskityttiin ns. syvävenytyksiin. Niiden jälkeen tehtiin testit vetreinä ja hyvin eli kannustavin tuloksin.

 

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Eläkeläisten lihaskuntoa ja tasapainokykyä testataan

Kansainvälisenä naistenpäivänä on erityissyy antaa

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Kansainvälisenä naistenpäivänä on erityissyy antaa

Kävelypässit Ystävänpäivänä testimatkalla Eduskunnassa

Miljoonien askelien kantapääkokemusta omaavien eläkeikäisten ns. Kävelypässien hyvinvointiresepti-hanke oli Ystävänpäivänä esittelyssä Eduskunnassa.
Urheilukerhon puolesta vapaaehtoisiksi Ikinä-lihaskunto – tasapaino-testiin rohkaistuivat kerhon puheenjohtaja Kari Uotila (vas) ja hänen jo eläkkeelle siirtynyt edustajakaverinsa Jouni Laxell (kok).
Tasapuolisuuden merkeissä kumpikin selvisi kaatumista ennakoivasta testistöstä ihan laadukkaasti eli heille ei ilmennyt riskiä toimintakyvyn alenemisesta.
Testistä selviytymisen jälkeen keskusteltiin myös sukupuolten tasa-arvoon liittyvistä asioista. Kävelypässien nimen jälkiosasta oli joku kutsuttu nähnyt vastauksen aihetta: Kävelyä eli liikettä ”omin koivin – ja mieluusti yhteisvoimin” -tunnus neljä vuotta sitten aloitettaessa tullut siitä kokemuksesta, että ikämiestoverit olivat tietoisia mitä kunnon ylläpitämiseksi täytyy tehdä, mutta usein ulkoistavat ko. toimet kumppaneilleen. ”Pässit” on siis vain itsekriittinen haukkumanimi.

Tasa-arvo –hanke vireillä

Kävelypässit esittelivät Eduskunnassa Tasa-arvoon yhteisvoimin – äijät ylös ja ulos omin koivin” -hyvinvointireseptiään, jonka keskeinen tavoite perustuu sukupuolten tasa-arvon edistämiseen.
Tilastokeskuksen viimeisimpien tietojen mukaan näet miesten elinajanodote on lähes kuusivuotta lyhempi kuin naisilla: Miehiä tappavat ennenaikaisesti elintapoihin liittyvät sairaudet kuten sepelvaltimotauti, keuhkosyöpä ja alkoholisairaudet. Konkreettinen, selvästi ilmaiseva elinajanmittari on puhua miesten keskimääräisen elinvuoden olevan vain noin 11 kk, kun se naisilla siis on miehiin verrattuna täydet 12 kk.
Seuraavaksi tasapaino+lihaskuntotestaamme Lohjan Eläkeläiset ry:n jäseniä.

Eläkeläiset ry on Kunnon Elämä ry:n jäsenjärjestö ja Kävelypässit on yksi yhteistoimintamuoto.

Kuvatekstiä: Ystävänpäivänä eläkeläisten Kävelypässiryhmä testasi kaksi vapaaehtoista Eduskunnan urheilu- ja liikuntakerhon rohkeata jäsentä: keskellä olevan puheenjohtaja Kari Uotilan ja eläkeläisedustaja Jouko Laxellin. Testaajat vasemmalta: Pekka Isaksson, Antti Honkonen, Pentti Ruutikainen ja Esko Grekelä. Kuva: Eeva Honkonen.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Kävelypässit Ystävänpäivänä testimatkalla Eduskunnassa